Muistoissamme Kati Nappa
Hän oli rakas kollega ja ystävä, reipas, sanavalmis, tarkka, nauravainen, pirtsakka ja pippurinen, toimeen tarttuva, taitava, tietävä, terävä, osaava ja opastava, suosittu, huoliteltu, hurmaava, humoristinen, auttavainen ja empaattinen — niin monen tiedon ja taidon osaava ihana ihminen, jonka seurassa ei koskaan pitkästynyt. Katilla riitti aina tarinaa hauskoista lapsuusmuistoista, perheestä ja suvusta, Kalifornian huolettomista ajoista, viimeisimmistä ravitsemustutkimuksista tai hupaisista sattumuksista matkoilla maailman turuilla.
Kun selasin vuonna 1994 ilmestynyttä Kotitaloustoimittajat Kympit ry:n tekemää kirjaa Lapsuuteni ruokamuistot (Gummerus), siinä Kati muistelee muun muassa näin:
”Lapsuuteni hauskat ja huolettomat muistot sijoittuvat 50-luvulle Nousiaisiin Turun lähelle. Isäni oli aikamoinen herkkusuu. Minussa oli jo lapsena samaa vikaa niin, että hänellä oli tapana vitsailla esim. rapuja tai muita ”aikuisten herkkuja” syötäessä, ettei lasten kuulu tällaisesta tykätä.” ”Esimerkiksi sianpääsyltty ja lipeäkala olivat suurta herkkuani, samoin Veera-tädin keittämä kaljavelli, joka oli kuin pehmeää samettia pulla-, juusto- ja rusinasattumineen.”
”Isäni varhainen kuolema vuonna -59 oli huolettoman lapsuuteni loppu. Ruoanlaitosta ja kotitöistä tuli minulle jokapäiväistä puuhaa. Kokkausinnostustani ”pakolliset” kotityöt eivät kuitenkaan sammuttaneet, vaan kiinnostukseni ruokaan kasvoi niin että siitä tuli lopuksi ammattinikin.”
Tässä vielä muutamien Katin läheisten kollegoiden muistoja rakkaasta ystävästämme.
Marita Joutjärvi
Tehokas ja herttainen, ruudun molemmin puolin
”On kaunis aurinkoinen kevätpäivä. Aurinko paistaa. Pitäisikö soittaa Katille niin kuin aina keväisin. On kohta aika kysellä joko raparperi Nappojen omakotitalon kivijalan vieressä osoittaa heräämisen merkkejä…
Näin teimme vuosikausia, vaihdoimme kasvimaan uutisia, tietoja vanhojen ja uutuuskasvien tilasta. Tapasimme toimittajatilaisuuksissa. Ja kun kuultiin, että Kati Nappa on tulossa, tiedettiin, että hänellä on aina jotain hauskaa kerrottavaa, tietoa päivän trendeistä ja paljon opittavaa.
Kerran tapasimme Katin kanssa Seinäjoella kasvisruokakursseilla. Eikä aikaakaan, kun Katista tuli opettaja. Tietojaan hän ei pihdannut.
Ei meistä aina pidetty. Kunnostauduimme muun muassa organisoimalla joitakin lehdistötilaisuuksia uudelleen, kun ruokajonot etenivät liian hitaasti. Ja mehän tiesimme, miten asiat pitäisi hoitaa. Saatiin kyllä satikutia:
— Olette täällä vieraina, ettekä järjestäjinä! kuuluivat moittivat sanat.
Ystävyytemme alkoi raparperista ja jatkui ajan mittaan, kuten Me Naiset -lehden “Katin kasvimaalla” -palstalla. Kati oli hyvä kaikessa. Hän voitti tietokisat, oli hyvä uimari ja futaili ketterästi lastenlasten kanssa. Urheilevan mummin kanssa oli mukavaa.
Onko se Kati aina yhtä herttainen kuin kuvaruudussa? Minulta kysyttiin. Ei ollut vaikea vastata. Katilta ei puuttunut nautiskelevaa heittäytymistä.
Katilla riitti puuhaa, pitkät bussimatkatkin piti hyödyntää. Kati saattoi joskus kadotakin. Missä Kati? Kerrankin hänet tavoitettiin Kuopion lentokentän lähimetsästä sienestämästä. Saaliina oli mahtava herkkutatti, joka kädessä Kati laskeutui Helsinki-Vantaan lentokentälle ylpeänä ja iloisena, etenkin siitä, että pääsisi jakamaan omaa iloaan rakkaitten ystävien ja perheen kanssa.”
Anna-Maija Tanttu
Vieraanvarainen ja loistava emäntä
”Kati oli viherpeukalo vertaansa vailla. Vierailin Katin luona useammassakin kaupunkikodissa, joiden parvekkeista Kati oli loihtinut kukoistavan pienoispuutarhan. Siellä oli paljon erilaisia kukkia ja viherkasveja. Kati kasvatti myös monia yrttejä, joita hän käytti ruokien mausteeksi. Parvekkeet olivat keitaita, joissa Kati viihtyi ja nautti aamukahvinsa päivän lehteä lueskellen.
Sain monesti nauttia Katin vieraanvaraisuudesta hänen kodissaan kauniisti katetun pöydän ääressä. Jokainen yksityiskohta oli tarkkaan mietitty nimikortteja myöten. Katin illalliset alkoivat kuohuviinilasillisella, jonka kanssa oli tarjolla jotain pientä suolaista tai makeaa. Illallinen nautittiin aina pitkän kaavan mukaan, ja jokaiselle ruokalajille oli valittu siihen sopiva viini.
Merkille pantavaa Katin illallisissa oli se, että ruoat olivat herkullisia, mutta eivät koskaan liian raskaita. Kati sanoi aina, että edes viiden ruokalajin illallisen jälkeen kellään ei saa olla ähky olo.
Kati oli ehtoisa ja iloinen emäntä, jonka illallisilla oli aina hauskaa. Kun jälkiruoka ja kahvit avec oli nautittu, katsottiin yleensä valokuvia. Katilla oli tapana kuvata kaikki juhlansa ja juhlavieraansa. Muutenkin elämän varrelta ja lukuisilta Katin tekemiltä matkoilta löytyi lukematon määrä ihania, valokuviin ikuistettuja hetkiä, joita oli mukava yhdessä muistella.
Kati piti aina kunnostaan hyvää huolta ja arvosti siksi myös hyvää, mutta kevyttä ruokaa. Ruokien keveys korostui, kun hän Huomenta Suomesta lähtönsä jälkeen teki töitä Keventäjissä, jonne hän suunnitteli kevyeen ruokavalioon sopivat ruoat ja myös kuvasi ne itse.”
Sirkka Hirvonen
Napakka sanoissaan ja teoissaan
”Katin avioliiton kautta saatu nimi oli hänelle sopiva. Kati oli napakka paitsi tekemään myös sanomaan ja äidillisesti neuvomaan. Itse sanoi aina, että varsinaissuomalaiset ovat suoria ja rehellisiä. Telkkarissa vuorotelleet kollegat saivat ilmaisen järjestyksenpito- ja siivouskoulutuksen. Yhdistyksen puheenjohtajanakin hän saattoi sanoa isännille suorat sanat. Kotitalousopettajia on kahta sorttia, turhan tarkkoja ja lurhan larkkoja. Kati kuului ehdottomasti pedanteimpaan joukkoon. Hän oli tarkka siisteydestä, ruoan terveellisyydestä ja taloudellisuudesta, kierrätyksestä ja liikunnasta. Näitä hän myös televisiossa korosti.
Ensimmäisen kerran tapasin Katin, kun yhdistyksellä oli joku tapahtuma Marskissa. Yleensä uudet jäsenet hipsuttelivat taka-alalla, mutta Kati oli heti reippaasti remmissä. Jostain syystä välittömästi tuli tiedoksi, että hän on ollut Jenkeissä piikomassa varakkaassa perheessä, jossa sen ikäluokan kotitalousopettajilla oli vakipaikka. Jenkkivuoteen ja sen luksukseen palattiin usein.
Kati ja Pepe Nappa asuivat tyttöjen ollessa pieniä Espoon Kilossa vanhassa omakotitalossa, jonka pihalla vietettiin juhlia, kuten myös yhdistyksen legendaarisen Kiinan matkan muistelot. Kati rakasti juhlia JA niiden järjestämistä. Myös matkustaminen oli intohimo. Edesmenneen avopuolisonsa Leo Lehdistön ja viimeaikaisen puolisonsa Heikki Riston kanssa hän matkusteli paljon. Ranskassa asuvan ystävänsä luona Kati vieraili kesäisin. Ystäväpiirilleen Kati järjesti monena vuonna junamatkoja Pietariin.
Eläkevuosinaan Kati hoiteli lapsenlapsiaan ja kävi myös pitämässä luentoja erilaisille ryhmille.”
Marja Malinen
Jalat maassa, kädet mullassa
”Kati otti kaikki vastaan avosydämin ilman ennakkoluuloja. Oli aina valmis auttamaan, luotti, ohjasi ja kannusti. Hän nosti monta aloittelijaa framille. Auttoi niin eteen päin. Avasi nuorelle kotitalousopettajan alulle tien television ruokaohjelmien ihmeelliseen maailmaan. Sain kokea suorien lähetysten jännityksen, samanaikaisen tekemisen, kameralle puhumisen ja ajan seuraamiseen sekuntipelin.
Kati mahdollisti mielenkiintoisten ihmisten kohtaamisen ja yllättävien tilanteiden hallinnan. Omalla esimerkillään hän piti jalat tiukasti maassa ja kädet mullassa. Hän oli todellinen tekijä! Ja kun televisiotyö muuttui, niin Kati otti kameran käteen ja teki ihan mitä vaan. Opetteli ja kokeili. Kati ei ollut minkään sortin sievistelijä. Eli arjessa mukana, juhli ja tapasi ihmisiä.
Moni muistaa painekattilan räjähdyksen suorassa lähetyksessä tai kun pastakoneet loppuivat kaupoista, kun Kati näytti miten karjalanpiirakkapohjan saa kätevästi kaulittua pastakoneella.
Kati opetti kirjoittamaan toimivia ja yksinkertaisia reseptejä, raaka-aineet tuli saada lähikaupoista läpi Suomen. Katsojilta tuli välitön palaute, jos jokin ei toiminut. Raaka-aineiden kunnioitus näkyi kaikessa tekemisessä. Hän oli erityisen siisti ja tarkka. Kati oli aina sesongissa, aina suomalaisen ruoan puolella. Moni meistä sai Katilta koko elämän kestäviä eväitä reppuun.”
Huomenta Suomen entinen päätoimittaja Timo Laukkio muisteli Katia:
”Kun Huomenta Suomi-lähetys aloitettiin 1.12.1989, sen osaksi tuli ulkomaisten vaikutteiden mukaan myös ruoanvalmistusosuus ja sitä vetämään valikoitui itsestäänselvästi Kati Nappa. Kati ohjaili lempeällä kädellään kotitalouksien päivittäisiä ruokatottumuksia terveelliseen suuntaan, ei saarnaamalla tai syyttelemällä, vaan tekemällä ja näyttämällä. Katin vaikutusta suomalaiseen ruoanlaittoon kuvaa hyvin se, että ruokakauppiaat seurasivat herkeämättä aamun ohjelmaa tehdäkseen sen perusteella vielä viimeiset tilaukset tukkukauppoihin.
Kati myös keksi yhdistää keittiön ja ajankohtaisjournalismin. Lukemattomat päivän kuumimmat nimet vierailivat Katin keittiössä valmistamassa mieliruokiaan silloisesta pääministeri Harri Holkerista silakoineen aina Juice Leskiseen sikaresepteineen.
Kati Napan valistuneisuus ylsi kauas hänen keittiönsä ulkopuolelle ja hänen terävänäköisyytensä ajankohtaisista asioista teki hänestä oleellisen osan Huomenta Suomen ydintiimiä.”
Sonja Blåberg ja Ari Malmberg
Valovoimainen ruokajournalisti Elina Jyväs
Ruokatoimittaja Elina Jyväs (s. 18.2.1977, k. 30.6.2017) aloitti uransa 2000-luvun taitteessa, jolloin lehtiin oli vaikeaa päästä edes harjoittelijaksi. Vapaana toimittajana Elina loi nopeasti verkoston, joka luotti tuoreen kasvatustieteen maisterin ja kotitalousopettajan kykyihin ruokajuttujen kirjoittajana ja visualistina. Vuosien varrella Elina toimitti juttuja muun muassa Glorian Ruoka & Viiniin ja Helsingin Sanomiin. Viimeiset neljä vuotta hän toimi Maku- ja Kaneli & Sokeri -lehdissä tuottajana. Elinan kasvot tulivat tutuiksi myös muissa A-lehtien julkaisuissa ja Maku-lehden ruokavideoissa. Toukokuussa uudet tuulet ja haasteet kutsuivat Elinaa ja hän siirtyi viestintäyrittäjäksi. Tie oli valoisa ja avoinna.
Elinan jutut tunnettiin poikkeuksellisesta kekseliäisyydestä. Hänen ainutlaatuinen kulinaristinen kielensä avasi lukijoille lehtien sivuilta ovia maailman keittiöihin. Ruokajournalistina Elina eli todeksi tunnuslausettaan “more is more”. Hänen artikkeleidensa ruoka- ja leivonnaiskuvat olivat runsaudessaan upeita ja viimeisteltyjä, mutta ohjeet laadittu ja taustoitettu niin, että niillä onnistui kuka tahansa.
Työn ohella Elina piti Baking Instinct -leivontablogia, joka toimi oivallisena alustana hänen luovuudelleen. Elinan sivupersoonan, aatelisneito Eleanora von Smöörin lennokkaissa tarinoissa seikkailtiin makeuden maailmassa. Blogi siivitti Elinaa kirjoittamaan samannimisen leivontakirjan (Tammi 2014), jonka häikäisevä tyyli ja hallitut mutta omaperäiset makuyhdistelmät tekivät siitä ajattoman klassikon.
Elina rakasti matkustamista, kulttuuria, taidetta ja värikkäitä kukkia. Onnellisimmillaan Elina oli turkoosin meren ja uusien kokemusten äärellä yhdessä rakkaittensa, miehensä Petterin ja poikansa Santerin kanssa. Kesäkuussa Elina menehtyi äkilliseen sairauskohtaukseen. Laaja ystävien ja kollegojen joukko sekä ruokatoimittajien yhdistyksen jäsenet jäävät kaipaamaan valovoimaista, taiteellista, hulvattoman huumorintajuista ja lämminsydämistä Elinaa.
Emilia Kolari ja Uura Hagberg
Kirjoittajat ovat Elinan kollegoja Maku-toimituksesta.
Yhdistyksen kunniapuheenjohtaja Anja Sirkiä (os. Linkomies)
20.5.1925-29.11.2015
Oli itsestään selvä, että Anja Sirkiästä tuli vuonna 1968 syntyneen Kymppi-ryhmän epävirallinen puheenjohtaja ja 1983 Kotitaloustoimittajat Kympit ry:n ensimmäinen virallinen puheenjohtaja. Anja oli oman aikansa julkkis ja meille hieman nuoremmille todellinen grand old lady. Hän oli ollut Keskolla töissä, kiertänyt koko Suomen ja toiminut tuomarina Niilo Tarvajärven juontamassa Loistoemäntä-ruokaohjelmassa. Sanoma Osakeyhtiön Me Naiset -lehdestä hän siirtyi myöhemmin Kodin Kuvalehteen, mistä jäi eläkkeelle.
Anja otti napakasti ohjat yhdistyksessä käsiinsä ja antoi vahvan ammatillisen taustan nuorelle yhdistykselle. Hän tunsi kaikki elintarvikealan johtajat ja hänen suhdeverkostonsa oli laaja. Häneltä löytyi myös vastaus kaikkeen mahdolliseen ja neuvot, mistä voi kysyä ja minne soittaa. Uteliaana lehtinaisena hän luki aamuisin jopa Helsingin Sanomien urheilusivut pysyäkseen ajan tasalla.
Puheenjohtajana hän ilmiselvästi nautti asemastaan, mikä näkyi siinä, ettei kapulan siirtäminen seuraajalle ollut aivan helppoa.
Luonteeltaan Anja oli iloinen ja valoisa mutta osasi olla tiukkakin tarvittaessa. Hän pukeutui kauniisti ja hiukset olivat aina kunnossa. Anjalla oli lahja yhdistää lähes loputtomasti vanhaa ja uutta. Viimeiset vuotensa Anja vietti hoitokodissa, jossa hänen positiivinen elämänasenne näkyi siinä, ettei hän ei koskaan valittanut.
Anja oli kotoisin Loimaalta, jossa hänen isänsä oli eläinlääkäri ja vauraan maatilan osa-aikaviljelijä. Kymppien yhteisessä kirjassa Lapsuuteni ruokamuistot (1994, Gummerus) Anja kertoo talon ruokataloudesta 30-luvulla. Teksti on todellista ruokakulttuurin historiaa, joka kodin perintönä jatkui toimitustyössä.
Lauttasaaren koti ja Anjalle rakas kesäpaikka Vilaus avasivat ovensa myös kollegoille. Yhteisiä muistoja on paljon. On haikeaa jättää jäähyväisiä hyvälle ystävälle. Näin on joskus kuten nytkin tehtävä. Kiitos Anja työstä, jonka ansiosta nykyinen yhdistyksemme elää ja voi hyvin.
Kiitollisena
Eeva Salonen
Kiia Renko
Sanoma Lifestylen ruokatoimituksen toimittaja Kiia Renko (s. 1965) kuoli 5.2.2015 sairauden uuvuttamana. Kiia meni töihin Kodin Kuvalehden ruokatoimittajaksi vuonna 2001 ja teki viime vuoden loppupuolelle asti ruokajuttuja lähes jokaiseen Kodin Kuvalehteen.
Kiia oli henkeen ja vereen ruokaihminen mutta arvosti sydämestään myös vähemmän alaa harrastaneita. Silmät loistaen hän kertoi ystävistään, jotka olivat keksineet laittaa jotakin ihan vain nopeaa ja yksinkertaista, ja se oli ”aivan älyttömän hyvää”. Oli vapauttavaa, kun niin pätevä emäntä herkutteli kaupan pitsalla perjantai-iltana. Kiia oli muuten myös lentoemäntä ja fysioterapeutti, mutta ruoan laittaminen ja reseptien kokeileminen veivät mennessään.
Työyhteisössä ja lähipiirissään Kiia oli ystävä, joka verkostoi muut yhteisöksi. Kiia ei vain puhunut siitä, kuinka tärkeitä ystävät ovat vaan hän myös toimi sen mukaan. Kiia näki valtavasti vaivaa ystäviensä eteen – luontevasti, iloisesti ja ja paneutuen.
Kiia rakasti kaikkea ihanan hömppää. Hän tiesi kaiken tietämisen arvoisen lempijulkkiksistaan ja kuninkaallisten uusista vauvoista. Ja koirista, vaikka ne olivat hänelle kaikkea muuta kuin hömppää.
Kiia oli lapseton, mutta ei perheetön. Hänellä oli aivan valtava läheisten joukko. Kiia kestitsi jatkuvasti muita, piti koirasynttäreitä ja kummilapsijuhlia ja juhli ystäviensä kanssa kaikkea juhlimisen arvoista.
Kiia oli se, joka näki marraskuun harmaassakin auringon ja kesän, hän oli aina optimisti ja keskittyi vain elämän positiivisiin asioihin. Sairautensa aikana Kiia halusi keskittyä elämään, rakastamansa työn tekoon ja tulevaisuuteen.
Tätä tekstiä varten on kerätty muistoja Kiian työkavereilta. Kirjoittaja on Jenny Savikko, Kiian työkaveri Kodin Kuvalehdessä 2005–2012.